Oulun keskustassa, kulttuuritalo Valveen vieressä, sijaitsee taiteen ystäville mielenkiintoinen kohde. Siellä sijaitsevat nimittäin monipuolisesti nykytaiteen uusia tuulia esittelevät näyttelytilat Galleria 5, Pimento, ja ARTtila sekä taidelainaamo ja -myymälä ARTo. Näiden takana vaikuttaa puolestaan Oulun taiteilijaseura.
Oulun taiteilijaseura on kuvataiteilijoiden ammatillisena edunvalvontajärjestönä jo pitkän linjan toimija. Se on perustettu vuonna 1963 Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueen kuvataiteilijoiden järjestöksi. Toiminta on kehittynyt paljon matkan varrella, mutta edelleen keskiössä on seudun kuvataiteilijoiden edustaminen.
Oulun taiteilijaseuralla on kahden vakituisen lisäksi kaksi määräaikaista työntekijää. Tärkeää työtä pyöritetään siis kohtuullisen pienillä resursseilla. Seuran toiminnanjohtajana vakituisesti työskentelevä Satu Alajoki kertoo, että vaikka voisi helposti kuvitella työn taiteilijaseurassa olevan erityisen luovaa ja ihmeellistä, niin periaatteessa työ ei juurikaan eroa tavallisesta työpaikasta.
-Tässä saa olla kuitenkin taiteen ympäröimänä, mikä on tietysti aina mukavaa. Teemme työtä sen eteen, että taiteilijat saavat tehdä sitä omaa työtään ja voivat tulla toimeen hieman paremmin, Satu kertoo.
Oulun taiteilijaseuralla on tällä hetkellä yli 180 jäsentä. Etuna seuraan kuulumiselle on sen tarjoamat palvelut jäsenilleen. Jäsenet pääsevät mukaan seuran näyttelytoimintaan ja Taidelainaamo ARTon teosvälityspalveluihin. Sitä kautta avautuu yksi kanava lisää saada omaa taidettaan esille ja myydä sitä. Lisäksi seura pitää taiteilijoiden puolia valtakunnallisilla kentillä ja tiedottaa jäsenilleen kuvataiteen alan ajankohtaisista asioista. Taiteilijaseura on samalla myös jäsenten yhteistyöjärjestö, joka toimii jäsenten kohtaamis- ja verkostoitumispaikkana.
Miten seuran jäseneksi voi sitten päästä, mikäli sitä haluaa? Jäseneksi voidaan hyväksyä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella asuva pätevyytensä osoittanut taiteilija, joka täyttää vaaditut kriteerit. Seuran jäsenistä koostuva jäsenvalintatoimikunta arvioi kaksi kertaa vuodessa, täyttyvätkö edellä mainitut kriteerit ja voidaanko taiteilija ottaa taiteilijaseuran jäseneksi. Joskus taiteilijalle voi olla isokin pettymys, jos seuran jäseneksi ei pääse ensimmäisellä kerralla, mutta Satu kannustaa hakemaan seuran jäsenyyttä uudemmankin kerran.
– Jäsenyys on voinut jäädä kiinni esimerkiksi siitä, ettei taiteilijalla ole ollut tarpeeksi näyttelyitä, jolloin jäsenhakemuksen hyväksymiseksi voi riittää näyttelytoiminnassa aktivoituminen, Satu kertoo.
Jos näyttelytiloihin ja taidelainaamoon ja -myymälään haluaa itse käydä tutustumassa, kaikki löytyvät kätevästi saman katon alta Hallituskatu 5:stä Oulusta.