Antti “anaconda” Mattila

Siviilipalvelusta suorittava Antti kertoo mietteitään

Siviilipalvelusta jo lähes vuoden suorittanut Antti Mattila kertoo omia mietteitään omasta alasta ja omasta tulevaisuudesta.

Apuopettajan ja it-tuen roolissa Antilla riittää joka päivä tehtävää, it-tuki henkilönä Antti on päivitellyt tietokone järjestelmiä ja ohjelmistoja, sekä auttanut muita henkilöitä ongelmien sattuessa.

Apuopettajana Antti on ollut pääasiassa tapahtumatekniikan luokassa.

Antti on itsekkin valmistunut lybeckeriltä media-assistentin papereilla ja työkokemustakin on kertynyt DJ:nä,  valo- ja äänimiehenä, sekä striimaajana.

Antti haki tänä vuonna Oulun ammattikorkeaan medianomiksi, sekä tradenomiksi. Koulupaikasta ei ole vielä kuulunut mitään. ”Ei mitään käryä” Antti vastasi kysyttäessä hyväksytäänkö hän omasta mielestä kouluun.

Antti ratkoo tietotekniset ongelmat muitta mutkitta

Tapahtuma-alalle Antti päätyi vahingossa. ”Soittelin kaverin DJ vehkeillä ja siitä se lähti, pääsin töihin ja hain siitä kouluun” sanoi Antti.

Tulevaisuuden suunnitelmia Antilla on ammattiaineen opettajaksi media-alalle

”Opettajana ei tällä alalla olisi epävarmuutta töistä ja saa kuitenkin tehdä keikkoja silloin haluaa” Antti kommentoi päätöstään.


Tags: