Työharjoittelupaikan etsinnän tuloksena löytyikin työpaikka!

 

Päätimme selvittää mitä kuuluu Lybeckerin sisustuspuolelta valmistuneelle Enni Murtomäelle reilu puoli vuotta valmistumisen jälkeen. 

Saapuessani haastattelemaan Enniä jo hämärtyvän tammikuisen iltapäivän hetkenä, Isku Interiorin myymälätila Oulun Taka-Lyötyssä tuntuu ihanan valoisalta ja värikkäältä.  Olen saapunut tiedustelemaan Ennin kuulumisia reilu puoli vuotta valmistumisen jälkeen – mitä kuuluu elämään opintojen jälkeen.

Sisustussuunnittelijana työskentelevä Enni suunnittelee työkseen julkitilojen ilmeitä. Näitä ovat muun muassa työ-, oppimis- ja sairaalaympäristöt.

Ennin matka työelämässä alkoi hieman poikkeuksellisesti jo ennen valmistumista. Yllättäin työharjoittelupaikan etsinnän tuloksena löytyikin työpaikka. Opintojen loppuun saattaminen työskentelyn ohessa vaati melkoista sumplimista, ja Enni kehuukin koulun suhtautuneen asiaan hienosti ja joustavasti.

Jo opiskelun aikana Enni pääsi pähkäilemään julkitilojen ratkaisuja, sillä hän toteutti opinnäytetyönään Raahen Antinkankaan uuteen kouluun kalustesuunnitelman. Antinkankaan Koulun rehtorin Janne Aurosen ja koulun sisustussuunnittelusta vastaavan Tarja Korolaisen toiveiden ja toimeksiannon perusteella Enni suunnitteli niin sanotun oppimispesän. Oppimispesät ovat rullilla liikuteltavia puolikkaan talon muotoisia vetäytymistiloja. Enni kutsuukin taloja kylätaloiksi. Rakenteista voi muodostaa vastakkain asettelemalla kokonaisen talon tai talot voidaan asettaa erilleen tai vaikkapa riviin. Näin rauhaa kaipaava oppilas voi vetäytyä halutessaan omaan rauhaan työskentelemään. Taloon mahtuu tarvittaessa neljä oppilasta. Enni kertoi, että erityisen palkitsevaa oli nähdä valmiit kalusteet käytössä.

Millaista työ sitten on? Enni kertoo tykkäävänsä työstään paljon. Parasta siinä on suunnittelutyö kokonaisuudessaan ja se, että saa työskennellä ihmisten parissa. On palkitsevaa, kun pystyy tarjoamaan asiakkaalle ratkaisuehdotuksia ja löytää vaihtoehtoja jopa asiakkaasta haastavaksi koettuun tilapulmaan. Enni kokee, että opiskelut Lybeckerillä antoivat hyvät pohjatiedot ja perusteet työhön. Lisäksi työ itsessään opettaa kaiken aikaa tekijäänsä.

Tiedusteltaessa tuleeko Ennille mieleen hauskoja muistoja opiskeluajalta, hän kertoo ensimmäisestä työpäivästään ensimmäisessä työharjoittelupaikassaan. Päivä sinänsä oli kulkenut moitteettomasti, mutta samaa ei valitettavasti voinut sanoa työpaikan hissistä. Matkalla neljännestä kerroksesta alas, hissi oli pysähtynyt kesken matkan. Kesti kaiken kaikkiaan 50 minuuttia ennen kuin hissinkorjaaja saatiin paikalle ja matkustaja päästettyä pois kiperästä tilanteesta.

Tiedustellessani millaisia terveisiä Enni haluaisi välittää kevään valmisteluville opiskelijoille, hän neuvoo valmistuneita hakemaan rohkeasti työpaikkoja. “Älä aliarvioi omaa osaamista, äläkä vähättele omia taitojasi. Rohkeasti vain hakemaan työpaikkoja, työelämä on kokonaisuudessaan oppimista itsessään. Ei kannata asettaa rimaa liian korkeaksi työnhakuun itsellesi”, Enni rohkaisee.