Interrail

Haaveena kiertää Eurooppaa?

 Vaikka korona rajoitukset ovat vielä voimassa ja matkustamista kotimaassa ja ulkomaille pitää rajoittaa vain välttämättömään, ei mikään estä meitä haaveilemasta matkustamisesta tulevaisuudessa. Interrail lipulla pääsee suhteellisen halvasti ja ekologisesti tutustumaan Euroopan historiaan, kulttuuriin ja ihmisiin. Matkustaminen on ehkä hidasta, mutta junan ikkunasta näkee paljon enemmän kuin lentokoneen ikkunasta. Heidi Vaarala kertoi että Eurooppaan lähtiessä hänelle matkan teko oli tärkeämpi juttu kuin päämäärä. 

Perinteinen apu matkasuunnitelmiin

Mikä lippu? 

 Interrail on rautatieliikenne yhtiöiden lippujärjestelmä, joka toimii lähes kaikissa junissa, systeemiin kuuluvissa maissa. Lippu käy myös tietyillä laivoilla Italian ja Kreikan välisessä liikenteessä. Lipulla ei ole ikärajaa, mutta halvempaa on matkustaa alle 27- vuotiaana. Lippujen hinnat ovat 185-1202 euron väliltä. Lipun käyttö aika on enintään kolme kuukautta. Siinä ajassa ehtii jo nähdä paljon. Kannattaa miettiä kuitenkin tarkkaan monenako päivänä matkustaa sillä kuukauden lippu tulee kalliimmaksi kuin esim. 10 päivän. Maita, joissa voit lipulla kiertää on 33 ja junayhteyksiä on yli 40 000 kohteeseen. Lipun voi ostaa vr:ltä tai Interrail.eu-sivustolta. Interrail lippu on ns. peruslippu, jonka lisäksi joihinkin juniin pitää ostaa paikkalippu ja myös yöjunasta tulee lisämaksua. Matkustaessa sesonkikautena paikat voi olla hyvä hommata etukäteen. Lipun hintaan vaikuttavat ikä, voimassa oloaika ja alue missä matkustat, myös se, että otatko ykkös- vai kakkos- luokan lipun.

Suunnittele ja budjetoi! 

 Ennen lipun ostamista on hyvä suunnitella ensin missä haluaa käydä ja muistaa että joka paikkaan ei ole pakko ehtiä. Kohteissa on hyvä viettää muutamia päiviä. Netissä on paljon sivustoja matkaajille, tutkimalla selviää useimpien paikkojen tarjonta.

 Interrail matkalla kannattaa käydä pienissä paikoissa ja vältellä tunnettuja turistien täyttämiä kohteita. Turistirysien ulkopuolella on yleensä aina halvempaa. Näissä pikku paikoissa tutustut myös paremmin paikalliseen elämään. Halvinta on matkustaa itä-Euroopassa. Heidi kertoi, että hän oli budjetoinut n. 20 euroa päivälle. Alkumatkasta oli tullut käytettyä vähän enemmän ja lopulta suunnitelmista oli jouduttu karsimaan.

Heidi Vaarala

 Apua interrail matkan suunnitteluun saa esim. sovelluksella Rail Planner, se sisältää mm. aikatauluja reittisuunnitteluun ja tietoa kohdemaista. Heidi myös vinkkaa että juna matkalla kannattaa tutustua kännykällä seuraavan paikaan, ettei mitään kivaa jää välistä.

Interrail lipulla voi saada alennuksia esim. majoitus paikoista ja kaupunkikorteista. Tämä on hyvä ottaa huomioon budjettia laatiessa. Ota siis selvää etukäteen paljon haluamiisi kohteisiin on esim. pääsyliput, miten aiot syödä, missä yövyt, mitä kaikkea haluat matkaasi kuuluvan. Kannattaa jättää myös ylimääräistä rahaa jemmaan. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu ja mihin rahaa voi tarvita. Eikä varmaan haittaa, jos kaikki rahat eivät menneetkään. Haastattelemani Marita Määttä oli ystäviensä kanssa päättäneet ennen matkaa, että joka päivä syödään valkosipulia, tuoretta leipää, juustoa ja makkaraa. Tällainen etukäteen päätetty ruokavalio tulee myös halvaksi, voihan matkalle suunnitella myös ravintolapäiviäkin ja varata extraa.

Makuja maailmalta

 Lipun lisäksi Eurooppaan lähtiessä tarvitset mukaan virallisen henkilöllisyyskortin tai passin. Kannattaa muistaa, että joissakin maissa vaaditaan passia, eikä pelkkä henkilöllisyyskortti riitä. Laita rokotukset kuntoon ja hommaa tarpeeksi kattava vakuutus. Pandemian jälkeen tarvitaan varmaankin myös jonkinlainen koronatodistus. 

Missä oikeasti haluat nukkua? 

Rahan säästämiseksi ei ainakaan kannata nukkua asemalla. Pitkä matka junassa voi olla uuvuttava. Kannattaa katsoa majapaikkoja etukäteen valmiiksi, jotta tietää minne päin lähteä asemalta. Rahan säästämiseksi voi nukkua yönsä junassa ja herätä uudessa kohteessa. Edullisia majoitus vaihtoehtoja ovat hostellit ja retkeilymajat. Kannattaa myös tsekata airbnbt.

 Marita oli interrail reissulla vuonna 1990 majoittunut ystäviensä kanssa vallattuun taloon itä- Berliinissä. Berliinin muuri oli murtunut vasta edellisenä vuonna. Asemalla oli ollut lappujen kanssa ihmisiä vastassa, että tulkaa meille yöksi. Talo oli ollut ankea ja vanha, mutta huoneet olivat olleet suht siistit. Talossa oli ollut noin 20 matkalaista yötä ja suihkuja oli ollut vain yksi. Heidi oli halunnut myös hieman luksusta reissuunsa ja oli yöpynyt Pariisissa hotellissa. Rahaa hän säästi sitten muissa jutuissa, esimerkiksi menemällä portaita pitkin Eiffel- torniin. 

Marita Määttä

Passi ja hammasharja 

Hommaa matkalle hyvä itsellesi sopiva rinkka. Pakkaa mukaan keveitä yhteen sopivia vaatteita, hyväksi todetut kengät kävelyyn ja vaikka sandaalit. 80 litran rinkka saattaa painaa pakattuna jopa 30 kg. Mieti siis mitä tarvit ja voisiko jotain ostaa kohteesta. Marita muisteli, että kohteissa aina pyykättiin.

 Mukana on hyvä myös olla perus lääkeitä ja maitohappobakteereita. Pakkaa myös haavanpuhdistus tarvikkeita ja laastareita. Ota mukaan myös pieni laukku, mihin laitat passin, lipun, rahat ja kännykän. Varmista että puhelimessasi on hyvä akku, sovellukset toimii ja muisti on riittävä. Tarkista myös ennen lähtöä liittymäsi hinnat ja tarvitsetko adapterin. Kansainvälinen maksukortti on hyvä olla.

 Aina vettä mukana ja junaan pientä syötävää, ravintolavaunua ei välttämättä ole tai se on kiinni. Heidi oli matkustanut junalla 17 tuntia, eikä junasta ollut saanut edes vettä. Pitkille matkoille lataa puhelimeen viihdykettä, ei kannata kantaa kirjaa mukaan. Muista että ulkomaillakin on viivästyksiä ja peruuntumisia, varaudu myös tähän.

Pessimisti ei pety 

Lähetä itsellesi, mahdolliselle matkakumppanille ja läheisille sähköpostia ennen lähtöä. Kirjoita jaettavaksi matkalla tarvittavat osoitteet, puhelin numerot ja kuvat tärkeistä asiakirjoista. Näin ne pysyy varmasti tallessa. Jos jotain sattuu, säästä kuitit vakuutus yhtiöön, kuvaa nekin varalta sähköpostiin. Jos junassa sinulta varastetaan jotain ilmoita siitä heti konduktöörille ja sitten poliisille.

Vaikka reissussa sattuu ja tapahtuu aina, ikävistäkin sattumuksista tulee ajan saatossa mahtavia kokemuksia ja muistoja joita et unohda.

Teksti, kuvat ja video Pirgitta Mourujärvi