Väsymys ja motivaation katoaminen on varmoja merkkejä loman tarpeesta. Odotamme kärsimättömästi loman alkua ja miksipä emme, onhan loma ihmisen parasta aikaa.
Lomaa odotellessa
Monella meistä on lukuvuoden aikana tullut haaveiltua mitä lomalla voisimme tehdä tai missä haluaisimme lomalla käydä. Saattaa olla asioita, joiden tekemiseen ei ole tuntunut riittävän aikaa tai halua kuluneena vuonna. Osalla meistä tämä on saattanut johtaa siihen, että loma on suunniteltu, jopa aikataulutettu eri asioita täyteen. Eikä tämä ole välttämättä huono asia.
Rentoudu
Tärkeintä lomalla on irtautua normaali arjesta ja saada vastapainoa talven uurastukselle. Täytyy kuitenkin osata huolehtia siitä, ettei ala suorittamaan lomaa ja aiheuta itselleen lomastressiä. Rentoutumista on monenlaista. Osa ihmisistä lataa akkuja maaten kesän rannalla ja toiset juoksevat, erilaisissa tapahtumissa ja eri asioita harrastaen. Tärkeintä lomassa kuitenkin on se, että pään saa nollattua kaikesta vuoden aikana tehdystä työstä.
Mistä rahaa?
Miten tämä rentoutuminen sitten onnistuu meille opiskelijoille, jotka emme välttämättä asu tai saa enää taloudellista tukea vanhemmiltamme? Me opiskelijat olemme Suomessa ainoa väestöryhmä, jolla ei ole oikeutta loma-ajan toimeentuloon. Opintotukea saa vain, jos suorittaa tarpeeksi opintoja kesän aikana. Vaihtoehtoisesti voit mennä kesätöihin tienaamaan, mutta työpaikan saaminen ei ole mitenkään varma asia. Mahdollisuudet tietenkin paranevat, jos et niin välitä siitä mitä teet, mutta mitenkä sitten sen loman ja rentoutumisen laita? Vaihtoehtoisesti voi hakea kelalta toimeentulotukea, mutta sen saamisen ehdot ovat tiukat. Koronan myötä tuntuu siltä, että yhteiskunta on paremmin huomannut opiskelijoiden uupumuksen ja ehkä lähiaikoina meilläkin olisi oikeus loma-ajan toimeentuloon.
Aina on vaihtoehtoja
Onneksi Suomi on maa, jossa on paljon nähtävää ja koettavaa, vaikka lomaa ei olisikaan montaa päivää. Kesällä läheltä löytyy paljon erilaisia tapahtumia, varmasti jokaiselle jotakin.
Suomessa matkailuun ei välttämättä tarvitse kuluttaa isoja summia rahaa, jos koko kesä ei mene töissä. Kaiken a ja o on hyvä suunnittelu. Ajoissa varatuilla juna tai bussi lipuilla voi säästää jo paljon. Halvinta on tietenkin kulkea rekkojen kyydillä tai liftaamalla. Suomi on täynnä edullisia majoitus vaihtoehtoja. Uhkana tai mahdollisuutena sukulointi. Yöpyminen teltassa tai riippumatossa on myös hyvä vaihtoehto. Varusteita retkeilyyn voi myös vuokrata.
Kotona vietetyn loman ei tarvitse tarkoittaa tylsistymistä. Lähialueeltamme löytyy mahtavia hiekkarantoja ja luonto kohteita. Kulttuurin nälkään on paljon museoita ja gallerioita. Kesällä on myös paljon erilaisia festareita, joista varmaan odotetuin tällä alueella Qstock. Piknik kavereiden kesken lähipuistossa on varma valinta, jos ei muuta mukavaa keksi. Toivottavasti kaikilla on kiva kesä edessä!
Kirjoittanut ja kuvannut Pirgitta Mourujärvi