Korona tyhjensi luokkahuoneet, mutta minkälainen vaikutus etäopiskelulla oli opiskelijoiden hyvinvointiin?

Monet oppilaitokset ovat joutuneet koronan myötä siirtymään etäopetukseen, niin myös täällä Raahessa. Mutta miten etäopiskelu on vaikuttanut opiskelijoiden jaksamiseen ja hyvinvointiin?

Korona-aika tyhjensi luokkahuoneet ympäri maailmaa

Opetus- ja kulttuuriministeriö kertoo jutussaan suurimman osan toisen asteen opiskelijoista kokevan etäopiskelun vähintään jossain määrin raskaaksi. Yhdeksi suureksi haasteeksi mainittiin odotus itseohjautuvuudesta, jota ei kaikilla ole, eikä sitä ole helppoa tukea etänä. 

Yle uutisoi 19-vuotiaan Iines Aakulan mietteitä etäopiskelusta. Hän kertoo puolen vuoden opintojen jälkeen päällimmäisen fiiliksen olevan ankara väsymys ja turhautuminen. Hän kertoo myös yksinäisyyden tunteen olevan suuressa roolissa, kun muuttaa uudelle paikkakunnalle eikä pääse tutustumaan uusiin luokkatovereihin.

  • Yksinäisyys vieraalla paikkakunnalla on se suurin juttu. Kaikki tapahtuu samassa pienessä yksiössä, josta ei pääse pakoon, Iines Aakula kertoo Ylen jutussa.

Omalta osaltani voin samaistua tähän tunteeseen: olenhan itsekin aloittanut opintoni kesken lukuvuoden täysin vieraalla paikkakunnalla. Luokkatovereihin ei voinut tutustua Teamsissa ja lähiopetukseen palaaminen ahdisti, kun kaveriporukat olivat jakautuneet valmiiksi jo ennen aloitustani. 

Myös Lybeckerillä osa opiskelijoista kertoo tunteneensa yksinäisyyttä ja henkistä uupumusta etäopiskelun aikana. Etäopiskeluun liittyi sekä hyviä, että huonoja puolia. Kotona opiskelu oli vapaampaa, sai nukkua vähän pidempään, kun tunnille pystyi osallistumaan vaikka yöpuvussa. Osa kertookin, että asiat tulivat opittua ihan yhtä hyvin kuin lähiopetuksessa, osalle taas kotona tuli aina joskus tunne, ettei oikein opi mitään, ei tiedä mitä pitäisi tehdä eikä saa tehtäviä tehdyksi. Yhdessäolon tunnetta kaivattiin lisää. 

  • Koulu teki parhaansa, mutta en tiedä, ovatko kaikki opiskelijat päässeet kunnolla opiskeluun mukaan, eräs opiskelija kertoo.

Uupumuksen tunteen helpottamiseen on kuitenkin olemassa simppeli keino: ulkoilu. Näin kertoo myös Yle. Keväällä ja kesällä varsinkin valon ja lämmön lisääntyminen houkuttelee ulkoilemaan luontoon. Ulkoiluntarpeeseen liittyy myös se, että ihmiset ovat sisällä fyysisesti ja psyykkisesti ahtaalla, mutta luontokohteissa voi kokea saavansa itselleen tilan tuntua. Näin voikin saada tuntumaa siihen, miten säädellä omaa oloaan ympäristön vaihdoksella. 

Ulkoilemaan voi lähteä myös vaikka jäätelölle

Videolla Tomi Ilmakangas kertoo miksi ulkoilu on hänelle tärkeää. Joten ei muuta kuin ylös ja ulos ja nauttimaan kesästä!

Jutun on kirjoittanut Jessica Juusola


Posted

in

,

by

Tags: