Seppo Jussila on ollut mukana Pekan Päivien järjestelyissä alusta alkaen. Ensimmäiset Raahen Alueen Päivät järjestettiin kesällä 1972, joten tämän vuoden juhlat ovat järjestyksessä viidennet kymmenennet. Pekan Päivät- nimitys tuli käyttöön kolmantena kesänä. Nimen keksi Raahen silloinen nuorisotoimenjohtaja Mauri Pirilä. Ideana oli Pehr Brahen, kaupungin perustajan, ”Pekan” nimipäivän osuminen sopivasti keskelle suvea.
Kotiseututapahtumat alkoivat Raahen Nuorkauppakamarin toimesta, kun haluttiin jotain säpinää muuten niin hiljaiseen pikkukaupungin elämään. Sitä varten RNK perusti projektiryhmän, joka ryhtyi innolla toimeen. Koko toiminta perustui alun perin täysin vapaaehtoisuuteen. Mukaan saatiin useita raahelaisia yhdistyksiä ja toimijoita järjestämään erilaisia tapahtumia. Raahen kaupunki tuki toimintaa aluksi pienellä summalla rahaa. Onneksi pian kaupunginhallitus päätti ottaa vastuun juhlien järjestämisestä ja perusti sitä varten erityisen toimikunnan. Kh:n jäsen Seppo Jussila määrättiin hoitamaan toimikunnan puheenjohtajan tehtäviä useaksi vuodeksi. Raahen kulttuuritoimi tuli mukaan jo varhaisessa vaiheessa, silloisen kulttuurisihteeri Ritva Meriläisen myötävaikutuksella.
Vuosien varrella on kotiseutujuhlien onnistumiseen vaikuttanut hyvin moni henkilö. Järjestettiin mm. soutukilpailuja, pussitappeluja ja katutansseja Pekkatorilla. Myöhemmin mukaan tuli tivoli ja muut kaupalliset menot.
Edesmennyt Raahe Seuran ry:n puheenjohtaja Pirkko Utriainen hoiti pitkään ansiokkaasti toimikunnan puheenjohtajuutta ja hänen aikanaan mukaan tuli monia uusia alueita mm.”kallaasit”.
Ilman Pauli Ylitalon musiikillista ja verbaalista panostusta Pekan Päivien juhlista puuttuisi paljon. Unohtaa ei sovi myöskään Raahen Puhallinorkesteria, Laulutovereita, orkestereita, soittajia ja laulajia, Raahen Naisvoimistelijoitten esityksiä ja monia muita.
Puoli vuosisataa sitten ei ollut vaikea saada vapaaehtoisia esiintyjiä ja toimijoita mukaan. Noilta ajoilta on säilynyt Ossi Kotivuoren tekemä filmi, josta kaupunki on teetättänyt DVD-tallenteen.
Pekan Päivien ohjelmassa on useita perinteisiä tapahtumia, kuten avajaiset ja Raahe Seuran lipunnosto Museon rannassa, Kallaasit ja tietysti lauantai-iltana pääjuhla, jossa vuoroin julkistetaan Raahen Pekka tai Raahen Fiia. Ensimmäiset iltajuhlat olivat Museon rannassa, josta ne siirtyivät Raatihuoneen puistoon ja sinne rakennetulle esiintymislavalle. Ajan saatossa rakennelma ränsistyi ja purettiin pois. Härkätorin puisto oli tilaisuuden pitopaikkana pari kertaa, kunnes se kerran, sateen uhatessa, päätettiin siirtää Raahensaliin, joka lienee sille paras mahdollinen.
Pekan Päivät on raahelainen perinne, johon osallistuvat täällä asuvien lisäksi, muualle muuttaneetkin. On tapana tulla muistelemaan menneitä ja viettämään hetki ystävien seurassa. Enää ei aseteta juhlien järjestämistä kyseenalaiseksi niin kuin 50 vuotta sitten. Eräs huomattava henkilö lausui tuolloin, ettei kukaan jaksa joka kesä juhlia.