Antti Kuorilehto, raahelainen 20-vuotias, lähiaikoina bassoon tutustunut musiikin suurkuluttaja kertoo basson soiton aloituksesta, mikä instrumentissa kiehtoo ja soittonsa tulevaisuudesta
Antti kertoo päättäneensä aloittaa soittamisen noin pari viikkoa sitten, kun vihdoin toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja lähti ensimmäiselle basson soittotunnilleen Raahen Musiikkiin. Anttia kiinnostaa myös kitaran soitto, mutta kertoo aloittaneensa basson soittamisen, koska basso on ollut aina kiinnostava soitin ja läsnä musiikissa, jota hän on kuluttanut. Lisäksi Antti tykkää siitä miltä basso kuulostaa.
Mikä juuri siinä tietyssä soittimessa kiinnostaa?
– Bassossa kiinnostaa se, että sillä pystyy soittamaan kaikenlaista musiikkia, lisäksi sitä esiintyy monessa eri musiikkityylissä.
Antti myös kertoo, ettei basson soittamisen aloittaminen ei ole ainakaan vielä ollut vaikeaa, vaikkei hänellä olekaan muuta musiikillista taustaa musiikin kuuntelun lisäksi. Antti kertoo toivoneensa, että olisi halunnut aloittaa musiikin soiton jo nuorempana, muttei koskaan tullut aloittaneeksi.
Onko soittamisen aloitus ollut vaikeaa?
– Ei ainakaan vielä, toistaiseksi ollut helppoa.
Onko musikaalista taustaa?
– Ei, muuta kuin musiikin kuuntelua.
Kun Antilta kysyttiin, opetteleeko hän soittamista yksin vai käykö hän tunneilla, hän vastasi sekä että. Antti kertoi, että jo Youtube-tutoriaalien avulla pääsee pitkälle.
Opetteletko itse vai käytkö tunneilla?
– Sekä että, tunneilla käyn kerran viikossa, kotona olen opetellut Youtubesta soittamaan tiettyjä kappaleita. Sieltä löytyy loputon määrä erilaisia tutoriaaleja.
Antti avaa, minkälaisesta musiikista hän tykkää, kertomalla monenlaiset eri genret. Antti myös jatkaa, että jos kertoisi kaikki subgenretkin, listasta tulisi liian pitkä.
Minkälaista musiikkia kuuntelet?
– Metallia (ja sen subgenrejä), rock, synthwave, synthpop, ebm ja vähän myös suomi räppiä. Kuuntelen monia subgenrejäkin, mutten ala niitä nyt luetella.
Antti kertoo idolinsa musikaalisesti olevan jo edesmennyt laulaja, lauluntekijä, basisti ja “gothic metal” bändin Type O Negativen säveltäjä, Petrus “Peter Steele“ Thomas Ratajczyk.
Antti jakaa myös musiikillisia unelmiaan, kertoen, että hän haluaisi ensiksi opetella lempibändiensä/artistiensa biisejä, ja sen jälkeen tehdä omia biisejäkin tulevaisuudessa, ja mahdollisesti olla mukana bändissä. Antti jatkaa kertoen, ettei sellaisen hyvän, oman ja alkuperäisen biisin tekeminen olisi helppoa, ja siihen menisi hetki.
Alla lyhyt video, jossa Antti harjoittelee riffiä Iron Man biisistä