K-Supermarket

Lomaeväät Sotkamosta ja Vuokatista

 

 

Paikallisten toimijoiden tuotteita löytyy runsaasti molemmilta kaupoilta. Erilaisia elintarvikkeita kuten mehuja, säilykkeitä ja jauhoja muutamia mainitakseni. Paikallisten käsityötaitajien tuotteita villasukista matkamuistoihin ja kortteihin sekä paljon muuta.

 

Matkalla Kainuun kauniissa maisemissa lomaeväät ja herkut löytyvät pitkät perinteet ja sukujuuret omaavasta kaupasta.

1934 Sotkamossa Anni ja Johannes Korhonen perustivat yrityksen nimeltä

Ruoka- ja siirtomaatavaraliike J. Korhonen.

Siitä sai alkunsa Vuokatissa ja Sotkamossa sijaitsevat Johanneksenkulma Oy:n K-Supermarketit.

Hannu Korhonen on jo kolmannen polven kauppias isovanhempiensa ja vanhempiensa aloittamalla taipaleella.

Kauppiaan johdolla sukupolvien kasvavassa ketjussa ovatkin jo mukana neljäs polvi toimien myymäläpäälliköinä Sotkamossa Teemu Korhonen ja Vuokatissa Anna Heikkinen.

 

Hedelmä- ja vihannes osastojen runsas ja siisti esillepano sekä laaja valikoima houkuttelee tutustumaan erikoisempiinkin hedelmiin ja vihanneksiin.

 

 

 

 

 

Kauppojen valikoimien erilaiset painopisteet tuotteissa ja palveluissa täydentävät kattavasti niin paikkakuntalaisten kuin matkalaisten ja lomalaisten tarpeita joustavasti ja laajasti.

Sotkamossa omassa kiinteistössään olevassa kaupassa korostuu runsas hedelmä ja vihannesosasto, laaja leipä ja paisto valikoima sekä tuore kala.

 

“Jöllin matalikolta” löytyy myös paikallista kalaa kuten esimerkiksi siikaa, kuhaa, haukea ja madetta.

 

 

Palvelutiskiltä eli paikkakuntalaisittain ”Jöllin matalikolta” viitaten kaupan perustajaan Johannes Korhoseen, löytyvät tuoreet kalat sekä mureat lihat ammattitaitoisen henkilökunnan vinkki viitosten kera, jolloin ruuanvalmistus onnistuu varmasti.

Sotkamon kaupan kiinteistöstä löytyvät myös otto- ja pesula-automaatit sekä Alko.

Kannattaa myös pistäytyä kaupan yläkerrassa sijaitsevassa sotkamolaisten käsitöitä myyvässä liikkeessä. Siellä onkin tarjolla runsaasti kädentaitajien taitavia tuotoksia.

 

 

Vuokattiin valmistui 2013 Johanneksenkulma Oy:n ja Sotkamon rakennuksen perustaman kiinteistöosakeyhtiön Vuokatin liikekeskuksen, jossa K-Supermarket Vuokatti pyörittää toimintaansa.

Kaupan valikoimissa korostuu laajat juoma-, urheiluravinne- ja välipalatuotteet.

Käyttötavara, sisustus- sekä sesonki- ja erikoistavarat ovat keskimääräistä supermarkettia suuremmassa roolissa.

 

Sadepäiviksi ja muun aktiviteetin ohella hiljaisimpiin ja rauhallisimpiin hetkiin kirjat, elokuvat ja erilaiset pelit ja askartelu- sekä piirustusvälineet antavat lomanviettoon mukavaa vaihtelua.

 

Liikekeskuksen tiloissa toimii myös Vuokatin pizza kebab, Vuokatinmaan lomaosakemyynti, PKY Travel, Spottio Indoor Solution Oy sekä tiloista löytyvät myös otto-automaatti ja Smartpost- palvelut.

 

Teksti ja kuvat: Eira Kela


Posted

in

by

Tags:

Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *