Peliala on yksi 2010-luvun nousevimmista aloista. Suomessa peliala on varsinkin nousussa. Vuonna 2017 liikevaihto oli kaikilla suomalaisilla pelifirmoilla noin 255mrd euroa yhteensä. Suomesta on lähtöisin varsin monta kuuluisaa pelifirmaa esim. Rovio, Supercell, Remedy entertainment, Bugbear entertainment, Redlynx ja Frozenbyte.
Suomessa on tarjolla pelialan koulutusta ammattikouluissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Tampereen yliopisto oli ensimmäinen koulu joka aloitti pelialan opettamisen vuonna 2002. Pelialan opetusta on tarjolla Kajaanissa, Pohjois-karjalassa, Kymenlaaksossa, Lahdessa, Oulussa, Tampereella, Turussa, Helsingissä ja Raahessa.
PELIALAN OPISKELU LYBECKERIN OPISTOSSA
Lybeckerissä opiskelu alkaa media-alan perusasioilla. Ensinmäisen vuoden noin puolessa välissä aletaan erikoistumaan pelialan eri tehtäviin esim. animaattorin tai peligraafikon tehtäviin. Opiskelu sisältää myös työssäoppimista. Lybeckerin opistossa on myös mahdollista lähteä ulkomaille opiskelemaan. Opiskelu sisältää myös erilaisten hahmojen luomista. Tulet myös tutustumaan pelimoottoreihin, 3D ja 2D grafiikka ja efektointiohjelmiin.
MIHIN PELIALA TYÖLLISTÄÄ
Opintojen jälkeen on mahdollista työllistyä esimerkiksi animaatiostudioihin, peliyhtiöihin, tv- tuotantoyhtiöihin, mainostoimistoihin tai yritysten markkinointiosastoille. Voit toimia myös yrittäjänä tai freelancerina. Opiskelun jatkaminen on mahdollista menemällä ammattikorkeakouluun tai yliopistoon.
Leave a Reply