Author: admin

  • ”Minua on autettu paljon ja siksi tykkään auttaa muita”

    ”Minua on autettu paljon ja siksi tykkään auttaa muita”

    Lybeckerin opistolla animaatio- ja pelialaa toista vuotta opiskeleva 22-vuotias Ahmed Al-Rufaye palkittiin marraskuun viimeisellä viikolla AMKE ry:n myöntämällä esimerkillisen maahanmuuttajaopiskelijan stipendillä. ”Olen niin iloinen! Tänään minulla on vapaapäivä, ja oli hauska avata Facebook ja lukea sieltä koulun sivulta päivitys, jossa minua onniteltiin stipendistä”, Ahmed kuvailee hymyillen päivän tunnelmia. Ahmedin matka Irakista Suomeen ja Raaheen esimerkilliseksi…

  • THE COORDINATOR: Ari Hannus

    THE COORDINATOR: Ari Hannus

    Kävimme haastattelemassa Ari Hannusta, joka toimii kansainvälisyyskoordinaattorina Koulutuskeskus Brahessa. Raahen ammattiopistossa ja Lybeckerin opistossa vaihto-opiskelua ja asiantuntijavaihtoa on järjestetty jo yli 20 vuotta. “Jo vuonna -95 ammattiopiston puolelle tuli vaihto-oppilaita Hollannista ja Venäjältä. Myös meiltä lähti oppilaita vaihtoon sinne”, Ari muistelee. Ari oli jo aiemmin opettajana ammattiopistossa, kun häntä pyydettiin eläkkeelle jäävän koordinaattorin jatkajaksi. Nykyään…

  • Sarjakuvat ja vitsit

    Sarjakuvat ja vitsit

    [embedyt] https://www.youtube.com/watch?v=ben2xdxhqVQ[/embedyt] Lybeläisten Sarjakuva Haastattelut    Haastateltu: Ronja, Ykkösluokkalainen.  Kysyin Ronjalta millaisista sarjakuvista hän pitää? Ronja vastasi että ei ole lukenut sarjakuvia pitkään aikaan. Kuka on mielestäsi paras sarjakuva piirtäjä? Nick Derington. Kuinka paljon luet sarjakuvia? Hän kertoi lukevansa kerran parissa viikossa sarjakuvia. Kysyin myös, mikä on huonoin ja parhain sarjakuva? Huonoimpiin kuului Demi ja Aku Ankka, Hänen mielestään on liian paljon…

  • Vaatetus Lybellä ja sen psykologia

    Vaatetus Lybellä ja sen psykologia

    Lybeckerin opistolla itseilmaisu näkyy opiskelijoiden ja henkilökunnan vaatetuksessa. Värejä löytyy tummista sävyistä värikkäisiin vaateyhdistelmiin ja tyylejä simppeleista ja arkipäiväisistä uniikkeihin vaatekokonaisuuksiin. Lybeckerissä voi pukeutua juuri niin tavallisesti ja epätavallisesti kuin haluaa. Kyselimme Lybeläisiltä heidän tyylistään ja vaatteidenostotottumuksistaan.   Valtaosa lybeläisistä kertoo ostavansa uutta kaapintäytettä kuukausittain. Kuitenkin kiinnostuneisuus muotia kohtaan vaihtelee. Kysyimme myös mistä lybeläiset ostavat…

  • Top 3 Istumatyyliä

    Top 3 Istumatyyliä

    [embedyt] https://www.youtube.com/watch?v=RWGOsSfWAjA[/embedyt] Teknologian ja tietokoneiden käytön yleistyessä istumme keskimääräistä pidempiä aikoja kuin koskaan aikaisemmin. Tällä on negatiivisia vaikutuksia terveyteemme, mutta onneksi meistä jokainen voi tehdä jotain asian eteen! Jokainen meistä suosii jotain tiettyä istumatyyliä, kun istumme tietokonepöydän, sohvan tai ruokapöydän ääressä. Mutta miten istumatyylimme vaikuttaa terveyteemme? Tämän artikkelin tarkoituksena on vastata edellä mainittuun kysymykseen ja…

  • Peliala nousevana alana

    Peliala nousevana alana

    PELIALA NOUSEVANA ALANA Peliala on yksi 2010-luvun nousevimmista aloista. Suomessa peliala on varsinkin nousussa. Vuonna 2017 liikevaihto oli kaikilla suomalaisilla pelifirmoilla noin 255mrd euroa yhteensä. Suomesta on lähtöisin varsin monta kuuluisaa pelifirmaa esim. Rovio, Supercell, Remedy entertainment, Bugbear entertainment, Redlynx ja Frozenbyte. Suomessa on tarjolla pelialan koulutusta ammattikouluissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Tampereen yliopisto oli ensimmäinen…

  • Kelan tuet apunasi

    Kelan tuet apunasi

    Opiskelijoiden tuet ovat usein mutkikkaita ja tuntuvat, varsinkin ensikertalaiselta, erittäin sekavilta. Silti ne tukevat monia opiskelijoita ja jopa elättävät osaa kansasta. Tämä artikkeli on lähtenyt ideasta auttaa noita lomakesotaan eksyneitä. Mutta mitä tukia on ja miten niitä haetaan? Tässä keskitymme vain opiskelijoita koskeviin ja Kelan tarjoamiin tukiin, joten valitettavasti emme ota puheeksi esim. äitiyspakkauksia tai…