Lohilahden Metsätyö Oy:n ja Koneyhtymä Tiainen Oy:n Logon suunnittelu

Anssi Liimatta 23.6.2021 Vuonna 2018 Lohilahden Metsätyö Oy ja Koneyhtymä Tiainen Oy pyysivät minua suunnittelemaan yhtenäistä logoa. Logon lähtökohteena kahden yrityksen nimien yhdistäminen yhteen logoon, koska kuljestusauto on kahden yrityksen omistuksessa. Logon tarkoitus on kuvata yritysten toimialaa joka on metsäurakointi. … Continued

Koulutus-sopimukseni Miilukankaalla

14-16.4 Hei, olen Samuel Nordström ja aloitin Miilukankaalla koulutussopimuksen 14 päivä keskiviikkona. Aluksi pääasiassa tutustuin Miilukankaan käytänteisiin ja järjestelin oman työpisteen. Myös muutamat ensimmäiset päivät menivät, kun piti ravata koulun ja Miilukankaan väliä, jotta pääsisin oman työpisteen koneelle omilla koulun tunnuksilla. Koululta piti tulla minun kanssani myös joku toinen opiskelija kanssani Miilukankaalle, mutta … Continued

Tarinakirjailijaksi Ryhtyminen

Kuinka olla oikea, Kirjailija? Hyvin monella meistä on ideoita joiden toteuttamisesta unelmoimme. Harva kuitenkaan tekee niin. Monet ihmiset sanovat aikovansa aloittaa kirjan kirjoittamisen, mutteivät koskaan tee niin. On helppoa kirjoittaa kirjan ensimmäinen luku, mutta tuhat kertaa vaikeampaa saada myös se … Continued

Digitaalinen piirtäminen

Digitaalinen piirtäminen on nouseva taidemuoto, jossa perinteisiä maalaustekniikoita, kuten vesivärit, öljyt jne. käytetään digitaalisilla työkaluilla tietokoneen, grafiikkatabletin ja kynän sekä ohjelmiston avulla. ​ Digitaalista piirtämistä tehdään pääasiassa tietokoneella ja siihen ladattavilla piirustusohjelmilla. Tällaisia ohjelmia ovat esimerkiksi Corel Painter, Adobe Photoshop, Krita, Clip Studio Paint. Kuvia erilaisista piirustusvälineistä. Vertailu perinteiseen piirtämiseen Suurin ero digitaalisen … Continued

Raahen Pekka- Pauli Ylitalo

Olet valittu Raahen Pekaksi 2005, miltä sinusta tuntui tulla valituksi, olit nuorin valittu Pekka?   “Kyllähän se tuntui mukavalta. Monet sano, että miten noin nuorena.”  Pauli Ylitalo kertoo, että valintaan vaikutti paljon se, että hän oli tehnyt paljon sellaista työtä, jota arvostettiin ja “olin avojalkainen … Continued

Videon tekeminen Raahen ensi- ja turvakoti ry:llä

Tervehdys Kobra lehti! Sain kurssin suorittamiseksi tehtävän mennä kuvaamaan video Raahen ensi- ja turvakodille, jossa kertoisin heidän vapaaehtoistoiminnasta. Otin heihin yhteyttä ja sovimme palaverin seuraavan viikon alkuun. Palaverissa kävimme läpi, minkäänlaisen videon he haluaisivat. He halusivat videon, joka kertoisi erilaisista tehtävistä, joita vapaaehtoiset voisivat tehdä siellä. Pääkohta videolle oli, että video mahdollisesti saisi katsojankin osallistumaan. Videon aikana tulisi myös näyttää minkäänlainen yhteisöhenki … Continued

Bts – Kpop yhtye

BTS on K-pop yhtye. Toisin kun muut k-pop yhtyeet, BTS:stä ei ollut tarkoitus tulla K-pop yhtyettä, vaan siitä piti alun perin tulla Hip-Hop yhtye. BTS sai alkuunsa, kun BigHit Entertainmentin toimitusjohtaja tapasi räppärin, Kim Namjoonin. Hän on ryhmän johtaja. Myöhemmin he saivat koottua ryhmän, joka … Continued

Graafiselta tapahtumatekniikalle

Lähdin opiskelemaan Lybeckerille visuaalisten taitojeni perusteella. Ensimmäiset puolitoista vuotta opiskelin graafista suunnittelua, mutta kaipasin jotain fyysistä tekemistä. En silti ollut varma puoleen vuoteen, että kannattaisiko minun vaihtaa alaa enää tässä vaiheessa. Puolen vuoden jälkeen päätin miettiä tosissani muita aloja, ja … Continued

Antti ”anaconda” Mattila

Siviilipalvelusta suorittava Antti kertoo mietteitään Siviilipalvelusta jo lähes vuoden suorittanut Antti Mattila kertoo omia mietteitään omasta alasta ja omasta tulevaisuudesta. Apuopettajan ja it-tuen roolissa Antilla riittää joka päivä tehtävää, it-tuki henkilönä Antti on päivitellyt tietokone järjestelmiä ja ohjelmistoja, sekä auttanut … Continued