Category: Mediakeskus Lybecker
-

”Minua on autettu paljon ja siksi tykkään auttaa muita”
Lybeckerin opistolla animaatio- ja pelialaa toista vuotta opiskeleva 22-vuotias Ahmed Al-Rufaye palkittiin marraskuun viimeisellä viikolla AMKE ry:n myöntämällä esimerkillisen maahanmuuttajaopiskelijan stipendillä. ”Olen niin iloinen! Tänään minulla on vapaapäivä, ja oli hauska avata Facebook ja lukea sieltä koulun sivulta päivitys, jossa minua onniteltiin stipendistä”, Ahmed kuvailee hymyillen päivän tunnelmia. Ahmedin matka Irakista Suomeen ja Raaheen esimerkilliseksi…
-

Galleria 5 & ARTo-taidelainaamo
Galleria 5 sijaitsee Oulun keskustassa, Hallituskatu 5:ssä, aivan kulttuurikeskus Valveen vieressä. Galleria 5 on toiminut nykyisellä paikallaan vuodesta 1999. Galleria oli pitkään Oulun Taiteilijaseuran ja Proto ry:n yhteisomistuksessa, mutta vuoden 2015 alusta lähtien Galleria 5 on ollut kokonaan taiteilijaseuran hallinnassa. Proto ry:n ollessa vielä mukana, osa näyttelyistä oli muotoilunäyttelyitä. Nykyään galleria on profiloitunut visuaalisen…
-

Raahen Motocafe
Raahen MotoCafe Ouluntie 43, 92130 Raahe Puh. 08 2374 8990 myynti@motocafe.fi Liike perustettiin alunperin Raahen keskustaan kauppakadulle, liiketilat olivat silloin n. 150m². Vuonna 1989 he siirtyivät varastokadulle, jossa liiketila kasvoi 200m². Tämän jälkeen he siirtyivät vuonna 1993 nykyiselle paikalle Ouluntielle, he laajensivat liiketilojansa. Liiketilojen lisäksi tähän kuuluu Neste huoltamopalvelut kahvioineen. Raahen Motocafelta löydät kaikenlaisia kulkuneuvoja…
-

Iida opiskelee kolmoistutkintoa
Haastattelin Iida Tornbergiä, joka opiskelee tällä hetkellä kolmea tutkintoa. Hän suorittaa lukion pakolliset 75 kurssia ja kirjoittaa vähintään 4 ainetta. Niistä Iida saa lukion päättötodistuksen sekä ylioppilastodistuksen. Lisäksi hän opiskelee Lybeckerillä, graafista suunnittelua. Kolmoistutkinnon opiskelu tuntuu kuulemma välillä rankalta, mutta on hyvä, että opintoja voi tehdä myös etänä. Koululla ei tarvitse olla aina paikalla. Iida…
-

Kauhu
[kad_youtube url=”https://www.youtube.com/watch?v=g14W3msEtqo” ] Kauhu Mikä ihmisiä kiinnostaa kauhussa? Jututin paria ystävääni aiheesta ja kaikkia tuntui kiinnostavan jännitys ja tiedottomuus. Mitä elokuvassa oikein tapahtuu mistä elokuvan esimerkiksi hirviö on tullut tai mikä se ylipäätänsä on ja miten siitä loppujen lopuksi pääsee eroon jos se edes on mahdollista. Tiedottomuus ja arvoitus monesti saa kohde…
-

Lybetron
Lybetron Mikä on lybetron? Lybetron on Lybeckerin koulun järjestämä tapahtuma. Lybetron joka syksy ja sen järjestää kaikki halukkaat yhdessä. Lybetronissa on ohjelmaa kaikille on pienpelejä, K18 pelejä, turnauksia ja jokenen voi tuoda oman konsolin/koneen jolla peleta ihan mitä haluaa. Omia fiiliksiä Lybetronista. Itse toin oman näytön, kajarit ja xboxin Lybetroniin. Oli kivaa sai pelata muiden…
-

Virtuaalitodellisuuden hyödyntäminen opiskelussa
Virtuaalitodellisuus (Virtual Reality, VR) käsitteenä ei ole uusi. Varsinkin peliteollisuudessa termiä on käytetty vuosikymmeniä. Vasta parin viimevuoden aikana liikkeentunnistukseen perustuvat ”virtuaalilasit” ovat yleistyneet kuluttajakäytössä. Vasta nyt on herätty virtuaalitodellisuuden luomiin mahdollisuuksiin. Tällä hetkellä virtuaalitodellisuuden hyödyntäminen opiskelussa ja opetuksessa on hyvin vähäistä koska opetusmateriaalia ei ole vielä tarpeeksi. Samsungin tukeman saksalaisen tutkimuslaitos Kantar EMNIDin tutkimusten…
-

Lybeckerin opiston syystaidenäyttelyt
Lybeckerin opiston media-alan ja kuvallisen ilmaisun toisen ja kolmannen vuoden opiskelijat pitävät lokakuussa kaksi taidenäyttelyä. Raahen kaupunginkirjaston näyttelytilassa pidetään Lainehtivat värit -näyttely ja Raahesalin lämpiössä Yhdessä-näyttely. Näyttelyissä nähdään maalauksia ja kuvituskuvia. Lainehtivat värit –nimeä kantava näyttely on saanut inspiraatiota luonnosta, merestä ja sen alaisesta maailmasta. Yhdessä-näyttelyn teoksissa on aiheena ihmisten ja eläinten välinen ja ylisukupolvinen ystävyys. Näyttelyyn tulee vaihtuvia teoksia, joten sitä…
-

Kruununmakasiini esittäytyy
Vuonna 1995 Raahen kaupunki vuokrasi viljavarastona ja Raahen sotilaspiirin päävarastona toimineen Kruununmakasiinin ja lopulta osti sen vuonna 2001 valtiolta. Kruununmakasiini avattiin yleisölle vuonna 2012, Raahen museon 150 vuotispäivänä. Nykyään rakennus toimii museon näyttelytilojen lisäksi varasto- ja toimitilana. Kruununmakasiinissa kävijä voi tutustua Raaheen sen esihistoriallisista ajoista nykypäivään. Museosihteeri Satu Kiviniitty kertoo haastattelussaan kruununmakasiinista ja työstään. …
-

K-Supermarket
Lomaeväät Sotkamosta ja Vuokatista Matkalla Kainuun kauniissa maisemissa lomaeväät ja herkut löytyvät pitkät perinteet ja sukujuuret omaavasta kaupasta. 1934 Sotkamossa Anni ja Johannes Korhonen perustivat yrityksen nimeltä Ruoka- ja siirtomaatavaraliike J. Korhonen. Siitä sai alkunsa Vuokatissa ja Sotkamossa sijaitsevat Johanneksenkulma Oy:n K-Supermarketit. Hannu Korhonen on jo kolmannen polven kauppias isovanhempiensa ja vanhempiensa…