Mindblown: a blog about philosophy.

  • ”Minua on autettu paljon ja siksi tykkään auttaa muita”

    ”Minua on autettu paljon ja siksi tykkään auttaa muita”

    Lybeckerin opistolla animaatio- ja pelialaa toista vuotta opiskeleva 22-vuotias Ahmed Al-Rufaye palkittiin marraskuun viimeisellä viikolla AMKE ry:n myöntämällä esimerkillisen maahanmuuttajaopiskelijan stipendillä. ”Olen niin iloinen! Tänään minulla on vapaapäivä, ja oli hauska avata Facebook ja lukea sieltä koulun sivulta päivitys, jossa minua onniteltiin stipendistä”, Ahmed kuvailee hymyillen päivän tunnelmia. Ahmedin matka Irakista Suomeen ja Raaheen esimerkilliseksi…

  • Galleria 5 & ARTo-taidelainaamo

    Galleria 5 & ARTo-taidelainaamo

      Galleria 5 sijaitsee Oulun keskustassa, Hallituskatu 5:ssä, aivan kulttuurikeskus Valveen vieressä. Galleria 5 on toiminut nykyisellä paikallaan vuodesta 1999. Galleria oli pitkään Oulun Taiteilijaseuran ja Proto ry:n yhteisomistuksessa, mutta vuoden 2015 alusta lähtien Galleria 5 on ollut kokonaan taiteilijaseuran hallinnassa. Proto ry:n ollessa vielä mukana, osa näyttelyistä oli muotoilunäyttelyitä. Nykyään galleria on profiloitunut visuaalisen…

  • Oppisopimus – Työn ja Opiskelun Yhdistäjä

    Oppisopimus – Työn ja Opiskelun Yhdistäjä

    Oletko koskaan toivonut pääseväsi koettamaan taitojasi oikealla työpaikalla väsyttävän kouluprojektin sijasta? Tuntuuko sinusta, ettei koulussa ahertaminen yksinkertaisesti anna oikeaa kuvaa töiden teosta? Yleensä se onkin totta. Jokainen työpaikka on erilainen, eikä todenlaista kuvaa saa muuten kuin itse testaamalla. Oppisopimus on ulkopuolisen työnantajan kanssa sovittu työsuhde, jossa opiskelija suorittaa tutkinnon osan työpaikalla. Oppisopimus -jaksot voivat kestää…

  • Raahen Motocafe

    Raahen Motocafe

    Raahen MotoCafe Ouluntie 43, 92130 Raahe Puh. 08 2374 8990 myynti@motocafe.fi Liike perustettiin alunperin Raahen keskustaan kauppakadulle, liiketilat olivat silloin n. 150m². Vuonna 1989 he siirtyivät varastokadulle, jossa liiketila kasvoi 200m². Tämän jälkeen he siirtyivät vuonna 1993 nykyiselle paikalle Ouluntielle, he laajensivat liiketilojansa. Liiketilojen lisäksi tähän kuuluu Neste huoltamopalvelut kahvioineen. Raahen Motocafelta löydät kaikenlaisia kulkuneuvoja…

  • Iida opiskelee kolmoistutkintoa

    Iida opiskelee kolmoistutkintoa

    Haastattelin Iida Tornbergiä, joka opiskelee tällä hetkellä kolmea tutkintoa. Hän suorittaa lukion pakolliset 75 kurssia ja kirjoittaa vähintään 4 ainetta. Niistä Iida saa lukion päättötodistuksen sekä ylioppilastodistuksen. Lisäksi hän opiskelee Lybeckerillä, graafista suunnittelua. Kolmoistutkinnon opiskelu tuntuu kuulemma välillä rankalta, mutta on hyvä, että opintoja voi tehdä myös etänä. Koululla ei tarvitse olla aina paikalla. Iida…

  • Satavision?

    Satavision?

    Satavision on mainos- ja peliyhtiö, joka tarjoaa sekä perinteistä printtimainontaa että digitaalisia palveluja asiakkaan toiveiden mukaan. Hybridiyhtiön toiminta perustuu kolmelle segmentille, joita ovat perinteinen mainonta, näyttötekniikka ja pelit –tämä tarjoaa paikan monenlaiselle osaamiselle. 2017 Satavision täytti virallisesti 25 vuotta, mutta se on aloittanut aikoinaan perinteisellä printillä jo vuonna 1985. Pitkä perinne painopuolella jatkuu vielä, vaikka…

  • Kauhu

    Kauhu

    [kad_youtube url=”https://www.youtube.com/watch?v=g14W3msEtqo” ]     Kauhu   Mikä ihmisiä kiinnostaa kauhussa? Jututin paria ystävääni aiheesta ja kaikkia tuntui kiinnostavan jännitys ja tiedottomuus. Mitä elokuvassa oikein tapahtuu mistä elokuvan esimerkiksi hirviö on tullut tai mikä se ylipäätänsä on ja miten siitä loppujen lopuksi pääsee eroon jos se edes on mahdollista. Tiedottomuus ja arvoitus monesti saa kohde…

  • Pelejä on moneksi

    Pelejä on moneksi

    [embedyt] https://www.youtube.com/watch?v=XCURUyXy44Y[/embedyt]   Netissä pelattavia pelejä on monenlaisia, pelien kehittäjät yrittävät kehittää omaperäisiä ideoita. Netissä pelattavia moninpelejä on suuri määrä, ja joissakin niistä, voi pelata halutessaan yksin. Tosin muiden kanssa pelattaessa pelissä voi edistyä nopeammin, ja kehittää pelihahmoaan korkeammalle tasolle. Nettipeleissä voi ostaa lisävarusteita tai välineitä joilla saa edun muita pelaajia vastaan. Mutta niitä voi…

  • Päätoimittajan arkea paikallislehdessä

    Päätoimittajan arkea paikallislehdessä

    Jokaisessa lehdessä toimii päätoimittaja, mutta millaista hänen työnsä oikeastaan on? Lähden haastattelemaan Kalajokilaakson päätoimittajaa Seppo Kangasta ja hakemaan vastausta tähän kysymykseen.   Tapaamispäivän aamuna päätän aamukahvini lomassa silmäillä Kalajokilaakson keskiviikkoisen suurnumeron. Huomaan Sepon kirjoittaneen kolumnin ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista.  Hänen humoristinen ja hieman itseironinen tapansa kertoa omantunnon tuskistaan saa minut väkisin hymyilemään, samaistuessani osittain hänen kertomaansa…

  • Marsut lemmikkinä

    Marsut lemmikkinä

    Perustietoa   Marsu on Etelä-Amerikasta kotoisin oleva jyrsijä, josta on tullut suosittu lemmikkieläin. Marsu on sosiaalinen laumaeläin, joka touhuaa pääasiassa päivisin. Marsu on hyväluontoinen ja eloisa koko perheen lemmikki. Suurin osa marsuista pitää muutoksista ja haasteista ympäristössään, ja kiinnostuu tutkimaan uusia juttuja kun siihen antaa mahdollisuuden. Marsu ei ole kovin hyvä kiipeilemään, ja se loukkaa itsensä…

Got any book recommendations?